Tapahtumakalenteri

1.1.2022

Maasto 1.5h perusratsastustaitoisilleLauantai  1.1.2022 13.00 - Lauantai 15.30
Kokoontuminen tallilla ilmoitettuna aikana, jonka jälkeen aletaan varustelemaan hevosia. Ratsastetaan 1,5h. ja tällä maastolla ratsastetaan kaikissa askellajeissa, eli myös laukataan. Ratsastuksen jälkeen hoidetaan hevoset. Ratsastajilla tulee olla oma tapaturmavakuutus. Tallilta löytyy kypärä lainaksi. Muista pukeutua säänmukaisesti ja jalkaan pienellä korolla varustetut kengät. Alaikäraja 12v. Hinta 35€. Maastokortti 150€/5 kertaa.

3.1.2022

Ei toimintaaMaanantai  3.1.2022

4.1.2022

Kenttätunti aikuiset ja lapset perus tiTiistai  4.1.2022 17.45 - Tiistai 18.45
Tämä on tarkoitettu aikuisille ja yli 9-vuotiaille lapsille jotka osaavat jo ihan alkeet. Pystyy ratsastamaan ravia jo vähintään kentän ympäri ja pystyy ohjaamaan hevosen ravissa esim. voltille. Näillä tunneilla aloitetaan harjoittelemaan laukkaamista. Hevosen kuntoon laittaminen tuntia varten tulisi sujua jo itsenäisesti ja hevonen tullaan laittamaan n.puoli tuntia etukäteen tunnille valmiiksi. Ratsastajalla tulee olla oma tapaturmavakuutus.Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Säänmukainen pukeutuminen. Irtotunti hinta 28€
Kenttätunti aikuiset perus tiTiistai  4.1.2022 18.45 - Tiistai 19.45
Tämä on tarkoitettu aikuisille jotka osaavat jo ihan alkeet. Näillä tunneilla aloitetaan harjoittelemaan laukkaamista. Hevosen kuntoon laittaminen tuntia varten tulisi sujua jo itsenäisesti ja hevonen tullaan laittamaan n.puoli tuntia etukäteen tunnille valmiiksi. Ratsastajalla tulee olla oma tapaturmavakuutus.Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Säänmukainen pukeutuminen. Irtotunti hinta 28€

5.1.2022

Kenttätunti lapsille perus keKeskiviikko  5.1.2022 17.45 - Keskiviikko 18.45
Tämä on tarkoitettu yli 9-vuotiaille lapsille jotka osaavat jo ihan alkeet. Pystyy ratsastamaan ravia jo vähintään kentän ympäri ja pystyy ohjaamaan hevosen ravissa esim. voltille. Näillä tunneilla aloitetaan harjoittelemaan laukkaamista. Hevosen kuntoon laittaminen tuntia varten tulisi sujua jo itsenäisesti ja hevonen tullaan laittamaan n.puoli tuntia etukäteen tunnille valmiiksi. Ratsastajalla tulee olla oma tapaturmavakuutus.Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Säänmukainen pukeutuminen. Irtotunti hinta 28€
Kenttätunti lapsille jatko keKeskiviikko  5.1.2022 18.45 - Keskiviikko 19.45
Tarkoitettu jo vähän vanhemmille lapsille, jotka ovat ratsastaneet jo useamman vuoden. Ratsastajan tulee varustaa hevosensa ennen tuntia itsenäisesti. Ratsastajalla tulee olla oma tapaturmavakuutus. Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Säänmukainen pukeutuminen. Irtotunti hinta 28€

6.1.2022

VarattuTorstai  6.1.2022 10.30 - Torstai 14.30
Kenttätunti lapsille alkeet toTorstai  6.1.2022 16.00 - Torstai 17.30
Tämä on tarkoitettu yli 8-vuotiaille. Tarvittaessa oma avustaja tulee olla mukana. Alkeistunneilla harjoitellaan hevosen hoitamista ja varustamista ratsastuskuntoon sekä ratsastuksen alkeita: ohjaamista sekä käynti, ravi, töltti oman kehittymisen mukaan. Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Säänmukainen pukeutuminen. Lapsella tulee olla oma tapaturmavakuutus. Irtotunti hinta 28€
Kenttätunti lapsille perus toTorstai  6.1.2022 17.45 - Torstai 18.45
Tämä on tarkoitettu yli 9-vuotiaille lapsille jotka osaavat jo ihan alkeet. Pystyy ratsastamaan ravia jo vähintään kentän ympäri ja pystyy ohjaamaan hevosen ravissa esim. voltille. Näillä tunneilla aloitetaan harjoittelemaan laukkaamista. Hevosen kuntoon laittaminen tuntia varten tulisi sujua jo itsenäisesti ja hevonen tullaan laittamaan n.puoli tuntia etukäteen tunnille valmiiksi. Ratsastajalla tulee olla oma tapaturmavakuutus.Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Säänmukainen pukeutuminen. Irtotunti hinta 28€
Kenttätunti lapsille jatko toTorstai  6.1.2022 18.45 - Torstai 19.45
Tarkoitettu jo vähän vanhemmille lapsille, jotka ovat ratsastaneet jo useamman vuoden. Ratsastajan tulee varustaa hevosensa ennen tuntia itsenäisesti. Ratsastajalla tulee olla oma tapaturmavakuutus. Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Säänmukainen pukeutuminen. Irtotunti hinta 28€

7.1.2022

VarattuPerjantai  7.1.2022 14.00 - Perjantai 15.30
Kenttätunti aikuiset ja lapset alkeet pePerjantai  7.1.2022 16.00 - Perjantai 17.30
Tämä on tarkoitettu aikuisille ja yli 9-vuotiaille. Tarvittaessa oma avustaja tulee olla mukana. Alkeistunneilla harjoitellaan hevosen hoitamista ja varustamista ratsastuskuntoon sekä ratsastuksen alkeita: ohjaamista sekä käynti, ravi, töltti oman kehittymisen mukaan. Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Säänmukainen pukeutuminen. Ratsastajalla tulee olla oma tapaturmavakuutus. Irtotunti hinta 28€
Kenttätunti aikuiset alkeet pePerjantai  7.1.2022 17.30 - Perjantai 19.00
Tarvittaessa oma avustaja tulee olla mukana. Alkeistunneilla harjoitellaan hevosen hoitamista ja varustamista ratsastuskuntoon sekä ratsastuksen alkeita: ohjaamista sekä käynti, ravi, töltti oman kehittymisen mukaan. Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Säänmukainen pukeutuminen. Ratsastajalla tulee olla oma tapaturmavakuutus. Irtotunti hinta 28€
Kenttätunti aikuiset perus pePerjantai  7.1.2022 19.00 - Perjantai 20.00
Tämä on tarkoitettu aikuisille jotka osaavat jo ihan alkeet. Näillä tunneilla aloitetaan harjoittelemaan laukkaamista. Hevosen kuntoon laittaminen tuntia varten tulisi sujua jo itsenäisesti ja hevonen tullaan laittamaan n.puoli tuntia etukäteen tunnille valmiiksi. Ratsastajalla tulee olla oma tapaturmavakuutus.Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Säänmukainen pukeutuminen. Irtotunti hinta 28€

8.1.2022

Alkeistunti kaikenikäisille Lauantai  8.1.2022 10.30 - Lauantai 12.00
Tarvittaessa oma avustaja tulee olla mukana. Alkeistunneilla harjoitellaan hevosen hoitamista ja varustamista ratsastuskuntoon sekä ratsastuksen alkeita: ohjaamista sekä käynti, ravi, töltti oman kehittymisen mukaan. Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Säänmukainen pukeutuminen. Lapsella tulee olla oma tapaturmavakuutus. Irtotunti hinta 28€
Alkeistunti kaikenikäisille Lauantai  8.1.2022 11.15 - Lauantai 12.45
Tarvittaessa oma avustaja tulee olla mukana. Alkeistunneilla harjoitellaan hevosen hoitamista ja varustamista ratsastuskuntoon sekä ratsastuksen alkeita: ohjaamista sekä käynti, ravi, töltti oman kehittymisen mukaan. Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Säänmukainen pukeutuminen. Lapsella tulee olla oma tapaturmavakuutus. Irtotunti hinta 28€
Maasto 1.5h perusratsastustaitoisilleLauantai  8.1.2022 13.00 - Lauantai 15.30
Kokoontuminen tallilla ilmoitettuna aikana, jonka jälkeen aletaan varustelemaan hevosia. Ratsastetaan 1,5h. ja tällä maastolla ratsastetaan kaikissa askellajeissa, eli myös laukataan. Ratsastuksen jälkeen hoidetaan hevoset. Ratsastajilla tulee olla oma tapaturmavakuutus. Tallilta löytyy kypärä lainaksi. Muista pukeutua säänmukaisesti ja jalkaan pienellä korolla varustetut kengät. Alaikäraja 12v. Hinta 35€. Maastokortti 150€/5 kertaa.
Lasten kotaretki 2h Lauantai  8.1.2022 13.30 - Lauantai 16.00

Kotaretki pienten lasten ja vanhempien kanssa. Vanhemmilta ei edellytetä hevososaamista, mutta sen verran rohkea pitää olla että uskaltaa lastaan auttaa ja taluttaa ponia. Ponit ovat kilttejä ja tottuneet tekemään näitä retkiä. Vanhemman tilalla voi olla joku muukin täysi-ikäinen avustaja: mummi, kummi, isosisko jne. Jos lasta jännittää kovin, olisi hyvä että mukaan lähtee myös toinen avustaja. Ensin hoidellaan hepat ja sitten ratsastetaan kodalle taluttaen. Kodalla käydään paistamassa makkarat ja lisäksi on tarjolla kahvit, mehut ja pullat.

Kaikkien tulee pukeutua ulkoiluun sopivin varustein. Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Lapsilla tulee olla omat tapaturmavakuutukset.

2h kotaretki on tarkoitettu kaikenikäisille lapsille, pienemmätkin lapset jaksavat ratsastaa tämän matkan. Matkan pituus n.2,5km edestakaisin. Tapahtuman kesto n.2-2,5h. Hinta 25€.

Hinta on lapselle ja taluttajalle. Voi osallistua myös lisäavustajia, ja näille hinta 5€.
Kyselyt ja ilmoittautuminen tapahtumakalenterissa, yv tai p.0403592099/

9.1.2022

Maasto 2h reipas (säävaraus)Sunnuntai  9.1.2022 10.30 - Sunnuntai 13.30

Säävaraus: jos on paljon pakkasta, maasto pidetään 1,5h perusmaastona.

Tämä maasto on hyvät ratsastustaidot omaaville. Kokoontuminen tallilla  ilmoitettuna aikana, jonka jälkeen aletaan varustelemaan hevosia. Tällä maastolla ratsastetaan kaikissa askellajeissa, eli myös laukataan. Laukkapätkät vauhdikkaampia ja pidempiä kuin perusmaastossa. Ratsastuksen jälkeen hoidetaan hevoset. Ratsastajilla tulee olla oma tapaturmavakuutus. Tallilta löytyy kypärä lainaksi. Muista pukeutua säänmukaisesti ja jalkaan pienellä korolla varustetut kengät. Hinta 45€

Ratsastus/talutusratsastus 15minSunnuntai  9.1.2022 12.00 - Sunnuntai 12.15

15 minuutin talutusratsastusta tai itsenäisesti ratsastaen kilteillä shetlanninponeilla ja islanninhevosilla. Lisäksi pääsee harjailemaan hevosia. Ratsastajilla tulee olla oma tapaturmavakuutus. Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Hinta 10€

Jos perheestä on useampi tulossa talutukseen, varaa jokaiselle oma aika omalla ilmoittautumislomakkeella. Jos haluaa pidemmän talutuksen, varaa peräkkäiset ajat.

Rekiajelu 15minSunnuntai  9.1.2022 12.00 - Sunnuntai 12.15

Rekiajelu 15 min islanninhevosella. Rekeen mahtuu 2 aikuista tai 3 lasta kerrallaan. Lisäksi pääsee harjailemaan hevosia. Hinta 25€

Varaus tehdään yhdellä nimellä vaikka tulisi useamman ajelulle. Jos haluaa pidemmän ajan, varaa peräkkäiset ajat.

Ratsastus/talutusratsastus 15minSunnuntai  9.1.2022 12.15 - Sunnuntai 12.30

15 minuutin talutusratsastusta tai itsenäisesti ratsastaen kilteillä shetlanninponeilla ja islanninhevosilla. Lisäksi pääsee harjailemaan hevosia. Ratsastajilla tulee olla oma tapaturmavakuutus. Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Hinta 10€

Jos perheestä on useampi tulossa talutukseen, varaa jokaiselle oma aika omalla ilmoittautumislomakkeella. Jos haluaa pidemmän talutuksen, varaa peräkkäiset ajat.

Rekiajelu 15minSunnuntai  9.1.2022 12.15 - Sunnuntai 12.30

Rekiajelu 15 min islanninhevosella. Rekeen mahtuu 2 aikuista tai 3 lasta kerrallaan. Lisäksi pääsee harjailemaan hevosia. Hinta 25€

Varaus tehdään yhdellä nimellä vaikka tulisi useamman ajelulle. Jos haluaa pidemmän ajan, varaa peräkkäiset ajat.

Ratsastus/talutusratsastus 15minSunnuntai  9.1.2022 12.30 - Sunnuntai 12.45

15 minuutin talutusratsastusta tai itsenäisesti ratsastaen kilteillä shetlanninponeilla ja islanninhevosilla. Lisäksi pääsee harjailemaan hevosia. Ratsastajilla tulee olla oma tapaturmavakuutus. Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Hinta 10€

Jos perheestä on useampi tulossa talutukseen, varaa jokaiselle oma aika omalla ilmoittautumislomakkeella. Jos haluaa pidemmän talutuksen, varaa peräkkäiset ajat.

Rekiajelu 15minSunnuntai  9.1.2022 12.30 - Sunnuntai 12.45

Rekiajelu 15 min islanninhevosella. Rekeen mahtuu 2 aikuista tai 3 lasta kerrallaan. Lisäksi pääsee harjailemaan hevosia. Hinta 25€

Varaus tehdään yhdellä nimellä vaikka tulisi useamman ajelulle. Jos haluaa pidemmän ajan, varaa peräkkäiset ajat.

Ratsastus/talutusratsastus 15minSunnuntai  9.1.2022 12.45 - Sunnuntai 13.00

15 minuutin talutusratsastusta tai itsenäisesti ratsastaen kilteillä shetlanninponeilla ja islanninhevosilla. Lisäksi pääsee harjailemaan hevosia. Ratsastajilla tulee olla oma tapaturmavakuutus. Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Hinta 10€

Jos perheestä on useampi tulossa talutukseen, varaa jokaiselle oma aika omalla ilmoittautumislomakkeella. Jos haluaa pidemmän talutuksen, varaa peräkkäiset ajat.

Rekiajelu 15minSunnuntai  9.1.2022 12.45 - Sunnuntai 13.00

Rekiajelu 15 min islanninhevosella. Rekeen mahtuu 2 aikuista tai 3 lasta kerrallaan. Lisäksi pääsee harjailemaan hevosia. Hinta 25€

Varaus tehdään yhdellä nimellä vaikka tulisi useamman ajelulle. Jos haluaa pidemmän ajan, varaa peräkkäiset ajat.

Maasto 1h rauhallinen Sunnuntai  9.1.2022 14.00 - Sunnuntai 16.00
Kokoontuminen tallilla ilmoitettuna aikana, jonka jälkeen aletaan varustelemaan hevosia. Tällä maastolla ratsastetaan pääasiassa käyntiä, lyhyitä töltti tai ravipätkiä tehdään osallistujien taitojen mukaan. Ratsastuksen jälkeen hoidetaan hevoset. Ratsastajilla tulee olla oma tapaturmavakuutus. Tallilta löytyy kypärä lainaksi. Muista pukeutua säänmukaisesti ja jalkaan pienellä korolla varustetut kengät. Hinta 30€

10.1.2022

Ei toimintaaMaanantai  10.1.2022
Vuokraustunti perus- ja jatkotuntilaisilleMaanantai  10.1.2022 18.00 - Maanantai 19.00
Viikottaisella perus- tai jatkokenttätunnilla kävijöillä on mahdollisuus vuokrata hevonen tunniksi ja harjoitella omatoimisesti tunneilla opittuja asioita. Vain jatkotuntilaiset saa harjoitella laukannostoja. Paikalla on aikuinen, mutta vuokraukseen ei kuulu opetusta. Tunneilla on max neljä ratsastajaa. Hevoset tullaan laittamaan kuntoon puoli tuntia ennen tunnin alkua. Hinta 17€.

11.1.2022

VarattuTiistai  11.1.2022 15.30 - Tiistai 17.00
Kenttätunti aikuiset ja lapset perus tiTiistai  11.1.2022 17.45 - Tiistai 18.45
Tämä on tarkoitettu aikuisille ja yli 9-vuotiaille lapsille jotka osaavat jo ihan alkeet. Pystyy ratsastamaan ravia jo vähintään kentän ympäri ja pystyy ohjaamaan hevosen ravissa esim. voltille. Näillä tunneilla aloitetaan harjoittelemaan laukkaamista. Hevosen kuntoon laittaminen tuntia varten tulisi sujua jo itsenäisesti ja hevonen tullaan laittamaan n.puoli tuntia etukäteen tunnille valmiiksi. Ratsastajalla tulee olla oma tapaturmavakuutus.Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Säänmukainen pukeutuminen. Irtotunti hinta 28€
Kenttätunti aikuiset perus tiTiistai  11.1.2022 18.45 - Tiistai 19.45
Tämä on tarkoitettu aikuisille jotka osaavat jo ihan alkeet. Näillä tunneilla aloitetaan harjoittelemaan laukkaamista. Hevosen kuntoon laittaminen tuntia varten tulisi sujua jo itsenäisesti ja hevonen tullaan laittamaan n.puoli tuntia etukäteen tunnille valmiiksi. Ratsastajalla tulee olla oma tapaturmavakuutus.Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Säänmukainen pukeutuminen. Irtotunti hinta 28€

12.1.2022

Kenttätunti lapsille perus keKeskiviikko  12.1.2022 17.45 - Keskiviikko 18.45
Tämä on tarkoitettu yli 9-vuotiaille lapsille jotka osaavat jo ihan alkeet. Pystyy ratsastamaan ravia jo vähintään kentän ympäri ja pystyy ohjaamaan hevosen ravissa esim. voltille. Näillä tunneilla aloitetaan harjoittelemaan laukkaamista. Hevosen kuntoon laittaminen tuntia varten tulisi sujua jo itsenäisesti ja hevonen tullaan laittamaan n.puoli tuntia etukäteen tunnille valmiiksi. Ratsastajalla tulee olla oma tapaturmavakuutus.Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Säänmukainen pukeutuminen. Irtotunti hinta 28€
Kenttätunti lapsille jatko keKeskiviikko  12.1.2022 18.45 - Keskiviikko 19.45
Tarkoitettu jo vähän vanhemmille lapsille, jotka ovat ratsastaneet jo useamman vuoden. Ratsastajan tulee varustaa hevosensa ennen tuntia itsenäisesti. Ratsastajalla tulee olla oma tapaturmavakuutus. Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Säänmukainen pukeutuminen. Irtotunti hinta 28€

13.1.2022

VarattuTorstai  13.1.2022 12.00 - Torstai 15.00
Kenttätunti lapsille alkeet toTorstai  13.1.2022 16.00 - Torstai 17.30
Tämä on tarkoitettu yli 8-vuotiaille. Tarvittaessa oma avustaja tulee olla mukana. Alkeistunneilla harjoitellaan hevosen hoitamista ja varustamista ratsastuskuntoon sekä ratsastuksen alkeita: ohjaamista sekä käynti, ravi, töltti oman kehittymisen mukaan. Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Säänmukainen pukeutuminen. Lapsella tulee olla oma tapaturmavakuutus. Irtotunti hinta 28€
Kenttätunti lapsille perus toTorstai  13.1.2022 17.45 - Torstai 18.45
Tämä on tarkoitettu yli 9-vuotiaille lapsille jotka osaavat jo ihan alkeet. Pystyy ratsastamaan ravia jo vähintään kentän ympäri ja pystyy ohjaamaan hevosen ravissa esim. voltille. Näillä tunneilla aloitetaan harjoittelemaan laukkaamista. Hevosen kuntoon laittaminen tuntia varten tulisi sujua jo itsenäisesti ja hevonen tullaan laittamaan n.puoli tuntia etukäteen tunnille valmiiksi. Ratsastajalla tulee olla oma tapaturmavakuutus.Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Säänmukainen pukeutuminen. Irtotunti hinta 28€
Kenttätunti lapsille jatko toTorstai  13.1.2022 18.45 - Torstai 19.45
Tarkoitettu jo vähän vanhemmille lapsille, jotka ovat ratsastaneet jo useamman vuoden. Ratsastajan tulee varustaa hevosensa ennen tuntia itsenäisesti. Ratsastajalla tulee olla oma tapaturmavakuutus. Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Säänmukainen pukeutuminen. Irtotunti hinta 28€

14.1.2022

Kenttätunti aikuiset ja lapset alkeet pePerjantai  14.1.2022 16.00 - Perjantai 17.30
Tämä on tarkoitettu aikuisille ja yli 9-vuotiaille. Tarvittaessa oma avustaja tulee olla mukana. Alkeistunneilla harjoitellaan hevosen hoitamista ja varustamista ratsastuskuntoon sekä ratsastuksen alkeita: ohjaamista sekä käynti, ravi, töltti oman kehittymisen mukaan. Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Säänmukainen pukeutuminen. Ratsastajalla tulee olla oma tapaturmavakuutus. Irtotunti hinta 28€
Kenttätunti aikuiset alkeet pePerjantai  14.1.2022 17.30 - Perjantai 19.00
Tarvittaessa oma avustaja tulee olla mukana. Alkeistunneilla harjoitellaan hevosen hoitamista ja varustamista ratsastuskuntoon sekä ratsastuksen alkeita: ohjaamista sekä käynti, ravi, töltti oman kehittymisen mukaan. Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Säänmukainen pukeutuminen. Ratsastajalla tulee olla oma tapaturmavakuutus. Irtotunti hinta 28€
Kenttätunti aikuiset perus pePerjantai  14.1.2022 19.00 - Perjantai 20.00
Tämä on tarkoitettu aikuisille jotka osaavat jo ihan alkeet. Näillä tunneilla aloitetaan harjoittelemaan laukkaamista. Hevosen kuntoon laittaminen tuntia varten tulisi sujua jo itsenäisesti ja hevonen tullaan laittamaan n.puoli tuntia etukäteen tunnille valmiiksi. Ratsastajalla tulee olla oma tapaturmavakuutus.Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Säänmukainen pukeutuminen. Irtotunti hinta 28€

15.1.2022

Alkeistunti kaikenikäisille Lauantai  15.1.2022 10.30 - Lauantai 12.00
Tarvittaessa oma avustaja tulee olla mukana. Alkeistunneilla harjoitellaan hevosen hoitamista ja varustamista ratsastuskuntoon sekä ratsastuksen alkeita: ohjaamista sekä käynti, ravi, töltti oman kehittymisen mukaan. Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Säänmukainen pukeutuminen. Lapsella tulee olla oma tapaturmavakuutus. Irtotunti hinta 28€
Alkeistunti kaikenikäisille Lauantai  15.1.2022 11.15 - Lauantai 12.45
Tarvittaessa oma avustaja tulee olla mukana. Alkeistunneilla harjoitellaan hevosen hoitamista ja varustamista ratsastuskuntoon sekä ratsastuksen alkeita: ohjaamista sekä käynti, ravi, töltti oman kehittymisen mukaan. Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Säänmukainen pukeutuminen. Lapsella tulee olla oma tapaturmavakuutus. Irtotunti hinta 28€
Maasto 1.5h perusratsastustaitoisilleLauantai  15.1.2022 13.00 - Lauantai 15.30
Kokoontuminen tallilla ilmoitettuna aikana, jonka jälkeen aletaan varustelemaan hevosia. Ratsastetaan 1,5h. ja tällä maastolla ratsastetaan kaikissa askellajeissa, eli myös laukataan. Ratsastuksen jälkeen hoidetaan hevoset. Ratsastajilla tulee olla oma tapaturmavakuutus. Tallilta löytyy kypärä lainaksi. Muista pukeutua säänmukaisesti ja jalkaan pienellä korolla varustetut kengät. Alaikäraja 12v. Hinta 35€. Maastokortti 150€/5 kertaa.
Minimaasto Lauantai  15.1.2022 13.30 - Lauantai 15.30

Noin 45-50min maasto lapsille ja aloitteleville ratsastajille. Omat taluttajat mukaan ja ilman taluttajaa voivat tulla ketkä pärjäävät jo yksin. Mennään käyntiä, mutta voidaan kokeilla myös pikku tölttipätkä jos ratsastajat haluavat.

Kokoontuminen tallilla ilmoitettuna aikana. Pukeudu säänmukaisesti. Ratsastajilla tulee olla oma tapaturmavakuutus. Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Hinta 25€

16.1.2022

Tölttimaasto 1hSunnuntai  16.1.2022 10.30 - Sunnuntai 12.30
Kokoontuminen tallilla ilmoitettuna aikana, jonka jälkeen aletaan varustelemaan hevosia. Tällä maastolla ratsastetaan käyntiä tai tölttiä, ei laukata. Ratsastuksen jälkeen hoidetaan hevoset. Ratsastajilla tulee olla oma tapaturmavakuutus. Tallilta löytyy kypärä lainaksi. Muista pukeutua säänmukaisesti ja jalkaan pienellä korolla varustetut kengät. Hinta 30€.
Maasto 1.5h perusratsastustaitoisille, ilman laukkojaSunnuntai  16.1.2022 13.00 - Sunnuntai 15.30
Kokoontuminen tallilla ilmoitettuna aikana, jonka jälkeen aletaan varustelemaan hevosia. Ratsastetaan 1,5h. Tällä maastolla ratsastetaan kaikissa muissa askellajeissa, mutta ei laukata. Ratsastuksen jälkeen hoidetaan hevoset. Ratsastajilla tulee olla oma tapaturmavakuutus. Tallilta löytyy kypärä lainaksi. Muista pukeutua säänmukaisesti ja jalkaan pienellä korolla varustetut kengät. Hinta 35€. Maastokortti 150€/5 kertaa.

17.1.2022

Ei toimintaaMaanantai  17.1.2022
Vuokraustunti perus- ja jatkotuntilaisilleMaanantai  17.1.2022 18.00 - Maanantai 19.00
Viikottaisella perus- tai jatkokenttätunnilla kävijöillä on mahdollisuus vuokrata hevonen tunniksi ja harjoitella omatoimisesti tunneilla opittuja asioita. Vain jatkotuntilaiset saa harjoitella laukannostoja. Paikalla on aikuinen, mutta vuokraukseen ei kuulu opetusta. Tunneilla on max neljä ratsastajaa. Hevoset tullaan laittamaan kuntoon puoli tuntia ennen tunnin alkua. Hinta 17€.
KuutamoratsastusMaanantai  17.1.2022 19.00 - Maanantai 21.00
Kokoontuminen tallilla klo 19. 1h ratsastus kuun valossa, otsalamput kuitenkin mukaan. Mennään käyntiä ja tölttiä. 

18.1.2022

VarattuTiistai  18.1.2022 15.30 - Tiistai 17.00
Kenttätunti aikuiset ja lapset perus tiTiistai  18.1.2022 17.45 - Tiistai 18.45
Tämä on tarkoitettu aikuisille ja yli 9-vuotiaille lapsille jotka osaavat jo ihan alkeet. Pystyy ratsastamaan ravia jo vähintään kentän ympäri ja pystyy ohjaamaan hevosen ravissa esim. voltille. Näillä tunneilla aloitetaan harjoittelemaan laukkaamista. Hevosen kuntoon laittaminen tuntia varten tulisi sujua jo itsenäisesti ja hevonen tullaan laittamaan n.puoli tuntia etukäteen tunnille valmiiksi. Ratsastajalla tulee olla oma tapaturmavakuutus.Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Säänmukainen pukeutuminen. Irtotunti hinta 28€
Kenttätunti aikuiset perus tiTiistai  18.1.2022 18.45 - Tiistai 19.45
Tämä on tarkoitettu aikuisille jotka osaavat jo ihan alkeet. Näillä tunneilla aloitetaan harjoittelemaan laukkaamista. Hevosen kuntoon laittaminen tuntia varten tulisi sujua jo itsenäisesti ja hevonen tullaan laittamaan n.puoli tuntia etukäteen tunnille valmiiksi. Ratsastajalla tulee olla oma tapaturmavakuutus.Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Säänmukainen pukeutuminen. Irtotunti hinta 28€

19.1.2022

VarattuKeskiviikko  19.1.2022 12.00 - Keskiviikko 14.30
Kenttätunti lapsille perus keKeskiviikko  19.1.2022 17.45 - Keskiviikko 18.45
Tämä on tarkoitettu yli 9-vuotiaille lapsille jotka osaavat jo ihan alkeet. Pystyy ratsastamaan ravia jo vähintään kentän ympäri ja pystyy ohjaamaan hevosen ravissa esim. voltille. Näillä tunneilla aloitetaan harjoittelemaan laukkaamista. Hevosen kuntoon laittaminen tuntia varten tulisi sujua jo itsenäisesti ja hevonen tullaan laittamaan n.puoli tuntia etukäteen tunnille valmiiksi. Ratsastajalla tulee olla oma tapaturmavakuutus.Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Säänmukainen pukeutuminen. Irtotunti hinta 28€
Kenttätunti lapsille jatko keKeskiviikko  19.1.2022 18.45 - Keskiviikko 19.45
Tarkoitettu jo vähän vanhemmille lapsille, jotka ovat ratsastaneet jo useamman vuoden. Ratsastajan tulee varustaa hevosensa ennen tuntia itsenäisesti. Ratsastajalla tulee olla oma tapaturmavakuutus. Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Säänmukainen pukeutuminen. Irtotunti hinta 28€

20.1.2022

Kenttätunti lapsille alkeet toTorstai  20.1.2022 16.00 - Torstai 17.30
Tämä on tarkoitettu yli 8-vuotiaille. Tarvittaessa oma avustaja tulee olla mukana. Alkeistunneilla harjoitellaan hevosen hoitamista ja varustamista ratsastuskuntoon sekä ratsastuksen alkeita: ohjaamista sekä käynti, ravi, töltti oman kehittymisen mukaan. Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Säänmukainen pukeutuminen. Lapsella tulee olla oma tapaturmavakuutus. Irtotunti hinta 28€
Kenttätunti lapsille perus toTorstai  20.1.2022 17.45 - Torstai 18.45
Tämä on tarkoitettu yli 9-vuotiaille lapsille jotka osaavat jo ihan alkeet. Pystyy ratsastamaan ravia jo vähintään kentän ympäri ja pystyy ohjaamaan hevosen ravissa esim. voltille. Näillä tunneilla aloitetaan harjoittelemaan laukkaamista. Hevosen kuntoon laittaminen tuntia varten tulisi sujua jo itsenäisesti ja hevonen tullaan laittamaan n.puoli tuntia etukäteen tunnille valmiiksi. Ratsastajalla tulee olla oma tapaturmavakuutus.Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Säänmukainen pukeutuminen. Irtotunti hinta 28€
Kenttätunti lapsille jatko toTorstai  20.1.2022 18.45 - Torstai 19.45
Tarkoitettu jo vähän vanhemmille lapsille, jotka ovat ratsastaneet jo useamman vuoden. Ratsastajan tulee varustaa hevosensa ennen tuntia itsenäisesti. Ratsastajalla tulee olla oma tapaturmavakuutus. Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Säänmukainen pukeutuminen. Irtotunti hinta 28€

21.1.2022

Kenttätunti aikuiset ja lapset alkeet pePerjantai  21.1.2022 16.00 - Perjantai 17.30
Tämä on tarkoitettu aikuisille ja yli 9-vuotiaille. Tarvittaessa oma avustaja tulee olla mukana. Alkeistunneilla harjoitellaan hevosen hoitamista ja varustamista ratsastuskuntoon sekä ratsastuksen alkeita: ohjaamista sekä käynti, ravi, töltti oman kehittymisen mukaan. Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Säänmukainen pukeutuminen. Ratsastajalla tulee olla oma tapaturmavakuutus. Irtotunti hinta 28€
Kenttätunti aikuiset alkeet pePerjantai  21.1.2022 17.30 - Perjantai 19.00
Tarvittaessa oma avustaja tulee olla mukana. Alkeistunneilla harjoitellaan hevosen hoitamista ja varustamista ratsastuskuntoon sekä ratsastuksen alkeita: ohjaamista sekä käynti, ravi, töltti oman kehittymisen mukaan. Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Säänmukainen pukeutuminen. Ratsastajalla tulee olla oma tapaturmavakuutus. Irtotunti hinta 28€
Kenttätunti aikuiset perus pePerjantai  21.1.2022 19.00 - Perjantai 20.00
Tämä on tarkoitettu aikuisille jotka osaavat jo ihan alkeet. Näillä tunneilla aloitetaan harjoittelemaan laukkaamista. Hevosen kuntoon laittaminen tuntia varten tulisi sujua jo itsenäisesti ja hevonen tullaan laittamaan n.puoli tuntia etukäteen tunnille valmiiksi. Ratsastajalla tulee olla oma tapaturmavakuutus.Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Säänmukainen pukeutuminen. Irtotunti hinta 28€

22.1.2022

Alkeistunti kaikenikäisille Lauantai  22.1.2022 10.30 - Lauantai 12.00
Tarvittaessa oma avustaja tulee olla mukana. Alkeistunneilla harjoitellaan hevosen hoitamista ja varustamista ratsastuskuntoon sekä ratsastuksen alkeita: ohjaamista sekä käynti, ravi, töltti oman kehittymisen mukaan. Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Säänmukainen pukeutuminen. Lapsella tulee olla oma tapaturmavakuutus. Irtotunti hinta 28€
Alkeistunti kaikenikäisille Lauantai  22.1.2022 11.15 - Lauantai 12.45
Tarvittaessa oma avustaja tulee olla mukana. Alkeistunneilla harjoitellaan hevosen hoitamista ja varustamista ratsastuskuntoon sekä ratsastuksen alkeita: ohjaamista sekä käynti, ravi, töltti oman kehittymisen mukaan. Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Säänmukainen pukeutuminen. Lapsella tulee olla oma tapaturmavakuutus. Irtotunti hinta 28€
Maasto 1.5h perusratsastustaitoisilleLauantai  22.1.2022 13.00 - Lauantai 15.30
Kokoontuminen tallilla ilmoitettuna aikana, jonka jälkeen aletaan varustelemaan hevosia. Ratsastetaan 1,5h. ja tällä maastolla ratsastetaan kaikissa askellajeissa, eli myös laukataan. Ratsastuksen jälkeen hoidetaan hevoset. Ratsastajilla tulee olla oma tapaturmavakuutus. Tallilta löytyy kypärä lainaksi. Muista pukeutua säänmukaisesti ja jalkaan pienellä korolla varustetut kengät. Alaikäraja 12v. Hinta 35€. Maastokortti 150€/5 kertaa.
Lasten kotaretki 2h Lauantai  22.1.2022 13.30 - Lauantai 16.00

Kotaretki pienten lasten ja vanhempien kanssa. Vanhemmilta ei edellytetä hevososaamista, mutta sen verran rohkea pitää olla että uskaltaa lastaan auttaa ja taluttaa ponia. Ponit ovat kilttejä ja tottuneet tekemään näitä retkiä. Vanhemman tilalla voi olla joku muukin täysi-ikäinen avustaja: mummi, kummi, isosisko jne. Jos lasta jännittää kovin, olisi hyvä että mukaan lähtee myös toinen avustaja. Ensin hoidellaan hepat ja sitten ratsastetaan kodalle taluttaen. Kodalla käydään paistamassa makkarat ja lisäksi on tarjolla kahvit, mehut ja pullat.

Kaikkien tulee pukeutua ulkoiluun sopivin varustein. Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Lapsilla tulee olla omat tapaturmavakuutukset.

2h kotaretki on tarkoitettu kaikenikäisille lapsille, pienemmätkin lapset jaksavat ratsastaa tämän matkan. Matkan pituus n.2,5km edestakaisin. Tapahtuman kesto n.2-2,5h. Hinta 25€.

Hinta on lapselle ja taluttajalle. Voi osallistua myös lisäavustajia, ja näille hinta 5€.
Kyselyt ja ilmoittautuminen tapahtumakalenterissa, yv tai p.0403592099/

23.1.2022

Maasto 2h reipas (säävaraus)Sunnuntai  23.1.2022 10.30 - Sunnuntai 13.30

Säävaraus: jos on paljon pakkasta, maasto pidetään 1,5h perusmaastona.

Tämä maasto on hyvät ratsastustaidot omaaville. Kokoontuminen tallilla  ilmoitettuna aikana, jonka jälkeen aletaan varustelemaan hevosia. Tällä maastolla ratsastetaan kaikissa askellajeissa, eli myös laukataan. Laukkapätkät vauhdikkaampia ja pidempiä kuin perusmaastossa. Ratsastuksen jälkeen hoidetaan hevoset. Ratsastajilla tulee olla oma tapaturmavakuutus. Tallilta löytyy kypärä lainaksi. Muista pukeutua säänmukaisesti ja jalkaan pienellä korolla varustetut kengät. Hinta 45€

Ratsastus/talutusratsastus 15minSunnuntai  23.1.2022 12.00 - Sunnuntai 12.15

15 minuutin talutusratsastusta tai itsenäisesti ratsastaen kilteillä shetlanninponeilla ja islanninhevosilla. Lisäksi pääsee harjailemaan hevosia. Ratsastajilla tulee olla oma tapaturmavakuutus. Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Hinta 10€

Jos perheestä on useampi tulossa talutukseen, varaa jokaiselle oma aika omalla ilmoittautumislomakkeella. Jos haluaa pidemmän talutuksen, varaa peräkkäiset ajat.

Rekiajelu 15minSunnuntai  23.1.2022 12.00 - Sunnuntai 12.15

Rekiajelu 15 min islanninhevosella. Rekeen mahtuu 2 aikuista tai 3 lasta kerrallaan. Lisäksi pääsee harjailemaan hevosia. Hinta 25€

Varaus tehdään yhdellä nimellä vaikka tulisi useamman ajelulle. Jos haluaa pidemmän ajan, varaa peräkkäiset ajat.

Ratsastus/talutusratsastus 15minSunnuntai  23.1.2022 12.15 - Sunnuntai 12.30

15 minuutin talutusratsastusta tai itsenäisesti ratsastaen kilteillä shetlanninponeilla ja islanninhevosilla. Lisäksi pääsee harjailemaan hevosia. Ratsastajilla tulee olla oma tapaturmavakuutus. Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Hinta 10€

Jos perheestä on useampi tulossa talutukseen, varaa jokaiselle oma aika omalla ilmoittautumislomakkeella. Jos haluaa pidemmän talutuksen, varaa peräkkäiset ajat.

Rekiajelu 15minSunnuntai  23.1.2022 12.15 - Sunnuntai 12.30

Rekiajelu 15 min islanninhevosella. Rekeen mahtuu 2 aikuista tai 3 lasta kerrallaan. Lisäksi pääsee harjailemaan hevosia. Hinta 25€

Varaus tehdään yhdellä nimellä vaikka tulisi useamman ajelulle. Jos haluaa pidemmän ajan, varaa peräkkäiset ajat.

Ratsastus/talutusratsastus 15minSunnuntai  23.1.2022 12.30 - Sunnuntai 12.45

15 minuutin talutusratsastusta tai itsenäisesti ratsastaen kilteillä shetlanninponeilla ja islanninhevosilla. Lisäksi pääsee harjailemaan hevosia. Ratsastajilla tulee olla oma tapaturmavakuutus. Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Hinta 10€

Jos perheestä on useampi tulossa talutukseen, varaa jokaiselle oma aika omalla ilmoittautumislomakkeella. Jos haluaa pidemmän talutuksen, varaa peräkkäiset ajat.

Rekiajelu 15minSunnuntai  23.1.2022 12.30 - Sunnuntai 12.45

Rekiajelu 15 min islanninhevosella. Rekeen mahtuu 2 aikuista tai 3 lasta kerrallaan. Lisäksi pääsee harjailemaan hevosia. Hinta 25€

Varaus tehdään yhdellä nimellä vaikka tulisi useamman ajelulle. Jos haluaa pidemmän ajan, varaa peräkkäiset ajat.

Ratsastus/talutusratsastus 15minSunnuntai  23.1.2022 12.45 - Sunnuntai 13.00

15 minuutin talutusratsastusta tai itsenäisesti ratsastaen kilteillä shetlanninponeilla ja islanninhevosilla. Lisäksi pääsee harjailemaan hevosia. Ratsastajilla tulee olla oma tapaturmavakuutus. Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Hinta 10€

Jos perheestä on useampi tulossa talutukseen, varaa jokaiselle oma aika omalla ilmoittautumislomakkeella. Jos haluaa pidemmän talutuksen, varaa peräkkäiset ajat.

Rekiajelu 15minSunnuntai  23.1.2022 12.45 - Sunnuntai 13.00

Rekiajelu 15 min islanninhevosella. Rekeen mahtuu 2 aikuista tai 3 lasta kerrallaan. Lisäksi pääsee harjailemaan hevosia. Hinta 25€

Varaus tehdään yhdellä nimellä vaikka tulisi useamman ajelulle. Jos haluaa pidemmän ajan, varaa peräkkäiset ajat.

Maasto 1h rauhallinen Sunnuntai  23.1.2022 14.00 - Sunnuntai 16.00
Kokoontuminen tallilla ilmoitettuna aikana, jonka jälkeen aletaan varustelemaan hevosia. Tällä maastolla ratsastetaan pääasiassa käyntiä, lyhyitä töltti tai ravipätkiä tehdään osallistujien taitojen mukaan. Ratsastuksen jälkeen hoidetaan hevoset. Ratsastajilla tulee olla oma tapaturmavakuutus. Tallilta löytyy kypärä lainaksi. Muista pukeutua säänmukaisesti ja jalkaan pienellä korolla varustetut kengät. Hinta 30€

24.1.2022

Ei toimintaaMaanantai  24.1.2022
Pilvi Routasalon valmennus Maanantai  24.1.2022 12.00 - Maanantai 18.00

Pilvi Routasalo tulee tallillemme pitämään valmennustunteja. Valmennuksen hintaan sisältyy tallilta hevonen tai toki voi tulla omalla issikalla myös. Yksityistunnin hinta 60€. Tunti kestää 45min. Ilmoita kellonaikatoive ilmoittautuessasi.

Pilvi on työskennellyt islanninhevosten parissa vuodesta 2001. Hän on suorittanut maatalouden perustutkinnon (hevostenhoitaja), sekä hevostenvalmentaja/hevoshierojatutkinnon oppimäärän, opettanut harrasteratsastajia niin ratsastuskoulussa kuin ratsastajien omilla hevosilla, sekä kerännyt kokemusta osallistumalla erilaisten ja eri tasoisten hevosten koulutukseen sekä Suomessa, että Islannissa. Myös Pilvi kilpailee ja valmentautuu aktiivisesti.

Vuokraustunti perus- ja jatkotuntilaisilleMaanantai  24.1.2022 18.00 - Maanantai 19.00
Viikottaisella perus- tai jatkokenttätunnilla kävijöillä on mahdollisuus vuokrata hevonen tunniksi ja harjoitella omatoimisesti tunneilla opittuja asioita. Vain jatkotuntilaiset saa harjoitella laukannostoja. Paikalla on aikuinen, mutta vuokraukseen ei kuulu opetusta. Tunneilla on max neljä ratsastajaa. Hevoset tullaan laittamaan kuntoon puoli tuntia ennen tunnin alkua. Hinta 17€.

25.1.2022

VarattuTiistai  25.1.2022 15.30 - Tiistai 17.00
Kenttätunti aikuiset ja lapset perus tiTiistai  25.1.2022 17.45 - Tiistai 18.45
Tämä on tarkoitettu aikuisille ja yli 9-vuotiaille lapsille jotka osaavat jo ihan alkeet. Pystyy ratsastamaan ravia jo vähintään kentän ympäri ja pystyy ohjaamaan hevosen ravissa esim. voltille. Näillä tunneilla aloitetaan harjoittelemaan laukkaamista. Hevosen kuntoon laittaminen tuntia varten tulisi sujua jo itsenäisesti ja hevonen tullaan laittamaan n.puoli tuntia etukäteen tunnille valmiiksi. Ratsastajalla tulee olla oma tapaturmavakuutus.Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Säänmukainen pukeutuminen. Irtotunti hinta 28€
Kenttätunti aikuiset perus tiTiistai  25.1.2022 18.45 - Tiistai 19.45
Tämä on tarkoitettu aikuisille jotka osaavat jo ihan alkeet. Näillä tunneilla aloitetaan harjoittelemaan laukkaamista. Hevosen kuntoon laittaminen tuntia varten tulisi sujua jo itsenäisesti ja hevonen tullaan laittamaan n.puoli tuntia etukäteen tunnille valmiiksi. Ratsastajalla tulee olla oma tapaturmavakuutus.Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Säänmukainen pukeutuminen. Irtotunti hinta 28€

26.1.2022

Kenttätunti lapsille perus keKeskiviikko  26.1.2022 17.45 - Keskiviikko 18.45
Tämä on tarkoitettu yli 9-vuotiaille lapsille jotka osaavat jo ihan alkeet. Pystyy ratsastamaan ravia jo vähintään kentän ympäri ja pystyy ohjaamaan hevosen ravissa esim. voltille. Näillä tunneilla aloitetaan harjoittelemaan laukkaamista. Hevosen kuntoon laittaminen tuntia varten tulisi sujua jo itsenäisesti ja hevonen tullaan laittamaan n.puoli tuntia etukäteen tunnille valmiiksi. Ratsastajalla tulee olla oma tapaturmavakuutus.Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Säänmukainen pukeutuminen. Irtotunti hinta 28€
Kenttätunti lapsille jatko keKeskiviikko  26.1.2022 18.45 - Keskiviikko 19.45
Tarkoitettu jo vähän vanhemmille lapsille, jotka ovat ratsastaneet jo useamman vuoden. Ratsastajan tulee varustaa hevosensa ennen tuntia itsenäisesti. Ratsastajalla tulee olla oma tapaturmavakuutus. Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Säänmukainen pukeutuminen. Irtotunti hinta 28€

27.1.2022

Kenttätunti lapsille alkeet toTorstai  27.1.2022 16.00 - Torstai 17.30
Tämä on tarkoitettu yli 8-vuotiaille. Tarvittaessa oma avustaja tulee olla mukana. Alkeistunneilla harjoitellaan hevosen hoitamista ja varustamista ratsastuskuntoon sekä ratsastuksen alkeita: ohjaamista sekä käynti, ravi, töltti oman kehittymisen mukaan. Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Säänmukainen pukeutuminen. Lapsella tulee olla oma tapaturmavakuutus. Irtotunti hinta 28€
Kenttätunti lapsille perus toTorstai  27.1.2022 17.45 - Torstai 18.45
Tämä on tarkoitettu yli 9-vuotiaille lapsille jotka osaavat jo ihan alkeet. Pystyy ratsastamaan ravia jo vähintään kentän ympäri ja pystyy ohjaamaan hevosen ravissa esim. voltille. Näillä tunneilla aloitetaan harjoittelemaan laukkaamista. Hevosen kuntoon laittaminen tuntia varten tulisi sujua jo itsenäisesti ja hevonen tullaan laittamaan n.puoli tuntia etukäteen tunnille valmiiksi. Ratsastajalla tulee olla oma tapaturmavakuutus.Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Säänmukainen pukeutuminen. Irtotunti hinta 28€
Kenttätunti lapsille jatko toTorstai  27.1.2022 18.45 - Torstai 19.45
Tarkoitettu jo vähän vanhemmille lapsille, jotka ovat ratsastaneet jo useamman vuoden. Ratsastajan tulee varustaa hevosensa ennen tuntia itsenäisesti. Ratsastajalla tulee olla oma tapaturmavakuutus. Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Säänmukainen pukeutuminen. Irtotunti hinta 28€

28.1.2022

Kenttätunti aikuiset ja lapset alkeet pePerjantai  28.1.2022 16.00 - Perjantai 17.30
Tämä on tarkoitettu aikuisille ja yli 9-vuotiaille. Tarvittaessa oma avustaja tulee olla mukana. Alkeistunneilla harjoitellaan hevosen hoitamista ja varustamista ratsastuskuntoon sekä ratsastuksen alkeita: ohjaamista sekä käynti, ravi, töltti oman kehittymisen mukaan. Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Säänmukainen pukeutuminen. Ratsastajalla tulee olla oma tapaturmavakuutus. Irtotunti hinta 28€
Kenttätunti aikuiset alkeet pePerjantai  28.1.2022 17.30 - Perjantai 19.00
Tarvittaessa oma avustaja tulee olla mukana. Alkeistunneilla harjoitellaan hevosen hoitamista ja varustamista ratsastuskuntoon sekä ratsastuksen alkeita: ohjaamista sekä käynti, ravi, töltti oman kehittymisen mukaan. Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Säänmukainen pukeutuminen. Ratsastajalla tulee olla oma tapaturmavakuutus. Irtotunti hinta 28€
Kenttätunti aikuiset perus pePerjantai  28.1.2022 19.00 - Perjantai 20.00
Tämä on tarkoitettu aikuisille jotka osaavat jo ihan alkeet. Näillä tunneilla aloitetaan harjoittelemaan laukkaamista. Hevosen kuntoon laittaminen tuntia varten tulisi sujua jo itsenäisesti ja hevonen tullaan laittamaan n.puoli tuntia etukäteen tunnille valmiiksi. Ratsastajalla tulee olla oma tapaturmavakuutus.Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Säänmukainen pukeutuminen. Irtotunti hinta 28€

29.1.2022

Alkeistunti kaikenikäisille Lauantai  29.1.2022 10.30 - Lauantai 12.00
Tarvittaessa oma avustaja tulee olla mukana. Alkeistunneilla harjoitellaan hevosen hoitamista ja varustamista ratsastuskuntoon sekä ratsastuksen alkeita: ohjaamista sekä käynti, ravi, töltti oman kehittymisen mukaan. Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Säänmukainen pukeutuminen. Lapsella tulee olla oma tapaturmavakuutus. Irtotunti hinta 28€
Alkeistunti kaikenikäisille Lauantai  29.1.2022 11.15 - Lauantai 12.45
Tarvittaessa oma avustaja tulee olla mukana. Alkeistunneilla harjoitellaan hevosen hoitamista ja varustamista ratsastuskuntoon sekä ratsastuksen alkeita: ohjaamista sekä käynti, ravi, töltti oman kehittymisen mukaan. Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Säänmukainen pukeutuminen. Lapsella tulee olla oma tapaturmavakuutus. Irtotunti hinta 28€
Maasto 1.5h perusratsastustaitoisilleLauantai  29.1.2022 13.00 - Lauantai 15.30
Kokoontuminen tallilla ilmoitettuna aikana, jonka jälkeen aletaan varustelemaan hevosia. Ratsastetaan 1,5h. ja tällä maastolla ratsastetaan kaikissa askellajeissa, eli myös laukataan. Ratsastuksen jälkeen hoidetaan hevoset. Ratsastajilla tulee olla oma tapaturmavakuutus. Tallilta löytyy kypärä lainaksi. Muista pukeutua säänmukaisesti ja jalkaan pienellä korolla varustetut kengät. Alaikäraja 12v. Hinta 35€. Maastokortti 150€/5 kertaa.
Minimaasto Lauantai  29.1.2022 13.30 - Lauantai 15.30

Noin 45-50min maasto lapsille ja aloitteleville ratsastajille. Omat taluttajat mukaan ja ilman taluttajaa voivat tulla ketkä pärjäävät jo yksin. Mennään käyntiä, mutta voidaan kokeilla myös pikku tölttipätkä jos ratsastajat haluavat.

Kokoontuminen tallilla ilmoitettuna aikana. Pukeudu säänmukaisesti. Ratsastajilla tulee olla oma tapaturmavakuutus. Tallilta löytyy kypäriä lainaksi. Hinta 25€

30.1.2022

VarattuSunnuntai  30.1.2022 10.30 - Sunnuntai 13.00
VarattuSunnuntai  30.1.2022 15.00 - Sunnuntai 18.00

31.1.2022

Ei toimintaaMaanantai  31.1.2022
Vuokraustunti perus- ja jatkotuntilaisilleMaanantai  31.1.2022 18.00 - Maanantai 19.00